README 2/2023 - Puheenjohtajalta // From our Chair of the board

[In English below]

Koko numero ja vanhemmat julkaisut löytyvät kotisivuiltamme pdf-muodossa // This and older issues can be found on our home page in pdf-format

Puheenjohtajalta

Kuva: Joona Kauppila

Heippa hei!

Kevät on jo pitkällä ja pian on kesä, tuo kummallinen vuodenaika, jolloin jotkut ihmislajin edustajat kertovat viettävänsä lomaa ja toiset ihmettelevät, että mikä se on. Kuulutpa kumpaan tahansa ryhmään, niin toivon, että saat jossain vaiheessa kesää tavalla tai toisella vaihtelua arkeen ja hieman irtiottoa.

Jos olet koko kesän töissä, jo opiskelujen vaihtuminen työn tekoon voi olla hyvää vaihtelua arkeen. Jos varsinaiselle lomalle ei ole aikaa, niin pientä irtiottoa voi hakea esimerkiksi päiväretkestä uimarannalle, toiseen kaupunkiin, maalle, museoon… mikä nyt itseään sattuukaan kiinnostamaan.

Jos opiskelusi jatkuu läpi kesän ilman pidempiä taukoja, kannattaa aina välillä päättää, että nyt ei pariin päivään stressata opiskeluasioita ja keskittyä johonkin aivan muuhun. Jos kurssiaikataulut sen sallivat, niin voi yrittää tehdä palautukset pidemmältä ajalta etukäteen ja pitää pidemmän tauon sen turvin. Toki jos tekee allekirjoittaneen tapaan tehtävät yleensä viime tipassa, niin tähän voi tarvita jonkin todella hyvän motivaattorin, mutta ei kannata pitää opiskeluja tuon motivaattorin hankkimisen ylivoimaisena esteenä.

Järjestöaktiiveja aivan erityisesti haluan muistuttaa irrottautumisen tarpeesta. Jotkut ehkä osaavat rajata vuodenkin aikana järjestötoiminnalle oman aikansa ja käyttää lopun ajan muuhun elämään. Joillekin tämä taas voi tuottaa vaikeuksia. Yksi hyvä tapa voi olla selkeästi sanoa ääneen (tai ilmoittaa Telegramissa) muille, että nyt pidän vähän taukoa. Vaikka muiden vastaus saattaa olla sen suuntaista, että totta kai, ei tuosta välttämättä olisi tarvinnut edes erikseen ilmoittaa, niin asiasta erikseen ilmoittaminen voi olla itselle selkeä lupa antaa asioiden olla hetken aikaa.

Opiskelijan tarve levolle ja vapaa-ajalle on aivan yhtä todellista ja tärkeää kuin kenen tahansa muunkin. Kun itse arvostaa omia tarpeitaan, on helpompi pitää niistä huolta. Usein muutkin tämän ymmärtävät, kunhan sen vain tuo esille.

Teitpä kesällä mitä tahansa, niin tässä kuitenkin eräs vinkki. Vältä loppukesästä läppärillä puuhailua omenapuun varjossa. Vaikka voisitkin keksiä jotain uutta ja hienoa Newtonin tapaan omenan osuessa päähäsi, niin läppärillesi putoava omena sen sijaan voikin aiheuttaa vain läppärin pimenemisen. Tähänkin voi kyllä auttaa vanha kunnon uudelleenkäynnistys.

Mukavaa kesän odotusta toivottaen
puheenjohtajanne
Mari Karlsson

From our Chair of the Board

Hiya!

Spring is starting to turn to summer, that strange season when some members of the human species say they are on vacation and others wonder what a vacation is. Whichever group you belong to, I hope that at some point during the summer you’ll get a chance to break away from your everyday life for a bit.

If you are working all summer, just switching from studying to working can be nice for a change. If you don't have time for an actual vacation, maybe you can find some variation by spending the day at the beach, an another city, the countryside, a museum... whatever happens to interest you.

If your studies continue throughout the summer without longer breaks, it’s a good idea to take a few days off from stressing about your studies and to focus on something completely different. If the course schedules allow for it, you can try to return your assignments in advance for a longer period and take a break. Though if you’re like me and have a tendency to leave your assignments until the deadline, you may need an outside motivation to do this, but I suggest you don’t let your studies come in the way of acquiring that motivation.

I especially want to remind everyone active in any student organization of the need to detach for a while. Some may be able to limit working for the organization to a certain part of the year and use the rest of the time for other activities. Doing this is difficult for some. One good way to do it can be to clearly say out loud (or inform others on Telegram) that you are taking a little break. People might say something like: of course, you didn’t even need to say that. But announcing it might be a clear permission to yourself to let things be for a while.

A student's need for rest and free time is just as real and important as anyone else's. When you value your own needs, it is easier to take care of them. Others often understand this as well, as long as you make sure to voice your needs.

Whatever you will be doing in the summer, here's a tip. Avoid fiddling with your laptop in the shade of an apple tree at the end of the Summer. Even if you could come up with something new and great like Newton when an apple hits your head, an apple falling on your laptop can in stead cause the laptop to black out. Though a good old reboot can help with this too.

Wishing you a nice summer
your Chair of the Board
Mari Karlsson