Kiipeilyä ja murtuvia myyttejä
Luitko jo READMEn numeron 3/23 teemalla TKO-äly 35 vuotta? Lehdestä löydät esimerkiksi pienen katsauksen järjestömme historiaan, lukuvinkkejä vanhemmista READMEn numeroista, sekä sponsorimme Digian tekstin. Alla pari otetta lehdestä.
Harrastusvinkkejä
Keho ja mieli vaativat vaihtelua koodaamiselle, mikä avuksi? Onneksi READMEn arkisto on täynnä tekisläisten esittelyjä harrastuksistaan. Jos siis haluaisit löytää jotain mukavaa vapaa-ajanvietettä, suuntaa lehden arkistoihin ja voit tutustua joihinkin tai vaikka kaikkiin näistä:
Baletti README 10/01
Jooga README 10/03
Bändi README 11/01
Tankotanssi README 14/01
Roolipelaaminen README 14/02
Analogiset näppäimistöt README 14/02
Geokätköily README 17/2-4
Videopelien streamaus README 21/01
VR-liikunta README 21/01
Showpaini README 21/02
Tee README 21/02
Huonekasvit README 21/03
Dungeons & Dragons README 21/03
Kiipeily README 23/03
Toimituksen ja virkailijoiden nykyisiä tai entisiä harrastuksia
järjestötoiminta, suunnistus, kuvataide, valokuvaus, kirjoittaminen, lenkkeily, jooga, historiallinen miekkailu, videopelit, lautapelit, neulominen, kissan ulkoilutus, unisport, pyöräily, tarrakeräily, kiipeily, taekwondo, judo, kilpatanssi, pianonsoitto, lukeminen, speksi
Kiipeily
Mikko Halmela
Muutama kuukausi sitten pari ystävääni sanoivat, että he ovat lähdössä kokeilemaan boulderointia (eli kiipeilyä ilman köyttä alle 6 m korkeille "lohkareille") Redin Kiipeilyareenalle ja kysyivät minua mukaan. Minulla ei ole ollut pyöräilyn lisäksi harrastuksia moneen vuoteen ja pidän puihin kiipeilystä, joten suostuin ilomielin.
Keskusten seinät ovat täynnä reittejä. Reitit koostuvat otteista. Reitille on merkittynä aloitusote ja tarkoituksena on joko päästä koskettamaan korkeinta otetta kahdella kädellä tai kiivetä seinän päälle. Jokaiselle reitille on asetettu vaikeusaste, joka suunnilleen kertoo, minkä tasoisia taitoja tai fyysisiä ominaisuuksia vaaditaan. Uuden taitotason saavuttamisesta tulee myös höpö olo, koska edistys on edistystä. Edistyksen näkee myös lihasmassan kasvusta. Kerran kun on vetänyt reitin, voi sitä sitten toistella paremmin ja eri tavoin.
Jokaisella kiipeilijällä on omanlainen tyylinsä ja omanlaiset ominaisuutensa, vahvuutensa ja heikkoutensa. Pitkillä käsillä yltää pitkälle, mutta toisaalta ne ovat myös painavammat kuin lyhyet. Joskus liikkeet vaativat staattista voimaa ja notkeutta, joskus dynaamista ja räjähtävää liikettä. Tekniikalla kuitenkin saa siloteltua heikkouksia ja toisaalta moninkertaistettua vahvuuksiaan. Yleiselle kehontuntemukselle kiipeily on myös aika hyödyllistä, koska entuudestaan tuntemattomia lihaksia pääsee käyttämään ja voi silmämääräisesti jo arvioida, että miten saa kurotettua seuraavaan otteeseen.
Heti ensimmäisellä kerralla sain kovemmat dopamiini-pärinät kuin mitä olen saanut vuosiin. Olen tottunut istumaan koneella ison osan päivästä. Ensin kahdeksan tuntia katsomassa pahaa näyttöä, sitten kahdeksan tuntia hyvää näyttöä ja loppuaika meneekin makoillessa. Kiipeillessä sen sijaan pääsin käyttämään koko kehoani sormenpäitä ja varpaita myöten. Roikkuminen ja ponnistelu on täydellinen antiteesi istumatyöläisen kehonkäytölle. Ylipäätään olen nauttinut kiikkumisesta niin paljon, että olen sitä kautta saanut motivaatiota parantaa elämäntapojani. Kiipeily on helpompaa, kun ei ole krapulassa; lihakset kasvavat (kiipeilyä varten) nopeammin hyvällä ruokavaliolla; hyvin nukkuneena kiipeilee iloisemmin… Töissäkin käy mieluummin, koska istumalla paikallaan muutaman tunnin voi sitten ostaa mukavat tossut ja vuosikortin.
Tähän mennessä olen boulderoinut vain sisätiloissa, mutta parin viikon päästä olemme menossa yläköysikurssille, jossa opimme käyttämään kiipeilyköyttä turvallisesti, niin kiipeäjänä kuin maassa seisovana varmistajana. Ensi vuoden puolella, kun sormemme ovat vahvemmat, tekniikka hioutuneempaa ja kivet lämmenneet, kokeilemme varmaankin ihan ulkolohkareillakin kiipeilyä. Se on kuulemma paljon vaikeampaa, mutta kiinnostaa luonnonläheisyys ja standardoimattomuus. Sisällä kiipeillessä välillä tulee pohtineeksi simulacrumin käsitettä, kun nappaa kiinni vihreästä muovikorallista pää alaspäin roikkuen jatsin pauhatessa taustalla. Kaikista simuloidusta ympäristöistä kiipeilysali on kuitenkin mieluisimmasta päästä, sentään painovoima on todellista paikasta riippumatta.
Helsingissä toimii kaksi suurta sisäkiipeilyritystä, Boulderkeskus ja Kiipeilyareena. Boulderkeskus nimensä mukaisesti keskittyy boulderointiin, saleja on Herttoniemessä (oma lemppari), Pasilassa, Konalassa, Niittyrinteessä (Espoo). Kiipeilyareenalta löytyy saleja Kalasatamasta, Tammistosta (Vantaa), Konalasta ja Salmisaaresta, kahdessa viimeisessä on myös mahdollisuus kiipeillä köysien kanssa korkeampia seiniä. Kaikissa kohteissa reittejä uusitaan jatkuvasti, joten kiipeiltävää löytyy taitotasosta riippumatta.
Näistä kahdesta yrityksestä itse vaibaan enemmän BK:ta, koska sen salit ovat usein teollisuusalueilla ostoskeskusten sijaan, ja siellä on jotenkin veikeän rosoinen no-bullshit-tunnelma. Siellä myös reittien vaikeustaso ei ole riippuvainen otteiden väristä (toisin kuin Kiipeilyareenalla), joten otevarianssi kiivetessä on kovempi. Boulderkeskuksilla myös seinien muotoilussa on otettu paljon vapauksia. Ei sillä, etteikö Kiipeilyareenallakin olisi hyvää menoa hyvillä reiteillä joka kerta. KA:lla on ilmavia ja esteettisiä saleja, ja yhtenäinen selkeä väreihin perustuva vaikeustason merkkausjärjestelmä, joka helpottaa etsimään itselle sopivia reittejä kauempaakin. Näissä on myös hieman haastavampia ratoja, ainakin jos katsoo vain kirjoitettuja vaikeustasoja.
Boulderkeskuksen kertalippu on 13€ ja kenkävuokra 4€ (ensikertalaisille ilmainen); Kiipeilyareenan kertalippu on 16 € ja kenkävuokra 5€. Sarja- ja vuosikortit ovat sitten verrattain halvempia ja niihin saa opiskelija-alennuksetkin.
Konfliktien vuosikymmen ja ICT:n murtuvat myytit
Alexander Algrund
TKO-äly täytti pyöreitä viimeksi vuonna 2018. Kun katsotaan nyt 35-vuotta täyttävän järjestön puolipyöreänä juhlavuotena ajassa taaksepäin, voidaan sanoa, että maailma on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana melkoisesti. Koronapandemia nosti korostuneesti esiin ICT-alalla jo muutenkin varsin tavanomaisen etätyön ja -opiskelun mahdollisuuden. Alasta tuli näin entistäkin helpommin lähestyttävä ja tällä hetkellä tietojenkäsittelytiede yhdistääkin eri taustoista tulevia ihmisiä mahdollisesti enemmän kuin koskaan ennen.
Pandemian ohi oli tuskin eletty, kun kokonaan toisenlainen kriisi kosketti maailmaa Ukrainassa. Suomen alueella asuvien kannalta tämä on merkinnyt uuden aikakauden alkua, uusia yhteyksiä ja vanhojen ajattelutapojen uudelleenarviointia, kun mietitään millä tavoin Venäjän hyökkäys nosti esiin menneiden sukupolvien sotatrauman ja millaisen keskustelun kautta tätä huolta lähdettiin puimaa. Vladimir Putinin hallinnon sisäisten heikkouksien yllättävä paljastuminen ja kuningatar Elisabet II jälkeisen ajan alkaminen Iso-Britanniassa edustavat sekä hyvässä että pahassa suurta maailmankatsomuksen muuttumista, jossa emme enää kuuntele sivullisina ylhäältäpäin kerrottuja narratiiveja, vaan niihin sisältyvä vallankäyttö tulee meille näkyväksi. ICT-alalla tätä näkymätöntä valtaa ovat käyttäneet muun muassa Elon Musk, Mark Zuckerberg, Bill Gates, Steve Jobs ja monet muut legendaarisen maineen vakiinnuttaneet johtajat. Näiden hahmojen ympärille on kietoutunut runsaasti sekä ihailun että halveksunnan ruokkimia kertomuksia samalla kun ikkuna näitten yläluokkaisten idolien elämään on pysynyt tavalliselle ihmiselle lähes täysin suljettuna. Nyt ikkunan avautuessa moni asia näyttää kovin erilaiselta kuin mitä on kuviteltu ja nämä kertomukset vaikuttavat osoittautuvan myyteiksi.
Sen lisäksi että nämä kertomukset ovat toimineet innoituksena lukuisille eri meemeille, ne ovat olleet jo pitkään osa tietojenkäsittelytieteen, teknisten alojen ja opiskelijaelämän kulttuuria. Me kaikki olemme varmasti jossain vaiheessa törmänneet stereotypiaan ohjelmoinnista ja matematiikasta älykköjen puuhana, jota harrastavat vain harvat. Tämä ajattelutapa on omiaan herättämään kysymyksiä. Onko Tira todella ylitsepääsemätön kurssi? Entäpä, jos Jymi on edessä ja aiemmista matematiikan opinnoista on jo vierähtänyt tovi. Voiko ohjelmoijaksi tulla, jos ei ole harrastanut sitä pienestä pitäen? Onko jossakin vaiheessa liian vanha aloittamaan opintoja?
Meistä moni yhdistänee tietoyhteiskunnan nousun lähinnä Internetin ja Nokia-brändin leviämiseen. Laajemmassa katsauksessa yhteiskuntaan piirtyi tässä kehityksessä näkymättömiä jakolinjoja ylempien yhteiskuntaluokkien rikastuessa ja alempien luokkien jäädessä tästä vauraudesta jokseenkin osattomaksi. Näiden jakojen todelliset vaikutukset ovat pysyneet pitkään hämärän peitossa, ja tämä hämärä on näyttäytynyt meille sosiaalisen median keskustelujen kaoottisuutena, startup-firmoina, ICT-konsulttien vaikeuksina selittää ohjelmistojen toimintaa peruskäyttäjille, GDPR-asetuksen ulostulona, Assembly-festivaaleina ja Edward Snowdenin Yhdysvaltojen tiedustelupalvelua koskevina paljastuksia. Tämä kaikki houkuttelee vertaamaan ICT:n maailmaa Red Dead Redemption -pelisarjan villiin länteen, jossa kukaan ei hallitse täysin mitään, yrittäjiä on joka suunnalta ja moni asia on sattuman varassa. Tällainen maailma synnyttää aina sivutuotteenaan myyttejä, joiden todenperäisyyttä voi vain arvailla miettiessään vaivautuiko joku todella uusimaan pitkän matematiikan yo-kirjoituksen saadakseen tuhannen euron palkinnon, voiko huippuluokkainen ohjelmoija todella määritellä itse oman palkkatasonsa, joutuuko Yhdysvalloissa todella piirtämään työhaastattelussa liitutaululle tai kirjoittiko se ohjelmistotekniikan kurssilta tuttu kaveri todella ohjelmansa deadlinen alla yhdessä illassa.
Näitä myyttejä sekä puolustetaan että haastetaan tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa eikä niihin ole yksiselitteisiä vastauksia, mutta useilla eri tieteenaloilla herännyt tuore keskustelu puhuu niitä vastaan: algoritmit ja matemaattinen todistaminen eivät tuota meistä monille päänvaivaa siksi, että ne olisivat asioina sinällään vaikeatajuisia, vaan koska niitä on tähän mennessä tarkasteltu ja opetettu kovin yksipuolisesti vain teoreettiselta kannalta, kun taas käytäntöön keskittyvä lähestymistapa on jäänyt vähälle huomiolle. ChatGPT:n kaltaisten tekoälymallien yleistyminen tarjoaa helpotusta ohjelmien tuottamiseen, mutta ne luovat myös samalla huolen alan työpaikkojen säilymisestä. Myöskään tähän huoleen ei ole olemassa yksiselitteistä tai helppoa ratkaistua, mutta varmaa on ainakin se, että tulevaisuuden työelämä tulee korostamaan aiempaa laajempaa ajattelutapaa.
Tästä laajuudesta saadaan käsitys jo pelkästään tekemällä intuitiivinen läpileikkaus tiedeyhteisöstämme. Jollakin taholla joukko kauppatieteilijöitä pohtii uuden mobiilipelin käyttäjäkokemuksen muokkaamista kohderyhmää kiinnostavaksi. Toisaalla taas 17-vuotias esittelee kavereilleen itse kehittämäänsä sovellusta 200:n neliön uima-altaalla varustetussa omakotitalossa. Samaan aikaan joku tekee läppärillä viidentoista neliön opiskelijayksiössä etätehtäviä yön pimeinä tunteina. Neljännessä paikassa käydään poliittista keskustelua käyttäjädatan keräämisen eettisyydestä, samalla kun sukupuolivähemmistöön kuuluva alalle aikoja pohtii huolestuneena toisella puolella kaupunkia tulevaisuuden näkymiään mielessään stereotypiat ICT:stä alana, jolla on töissä vain parikymppisiä keskiluokkaisia heteromiehiä. Joillekin algoritmit merkitsevät tapaa jäsentää koodia, kun yhteiskuntatieteilijä näkee niissä menetelmän julkisen sektorin toiminnan kuvaamiseen. Alanvaihtajaa puolestaan mietityttää kuinka voisi yhdistää tietojenkäsittelyn aiempaan osaamiseensa samalla, kun Jodelissa väitellään HY:n tietojenkäsittelytieteen ja Aallon tietotekniikan DI-tutkinnon välisistä eroista.
Kukaan meistä ei ole voinut kokea henkilökohtaisesti kaikkea tätä diversiteettiä, ja jos jotakin tulisi näiden poikkeuksellisten muutoshetkien ollessa käsillä juhlistaa tänä puolipyöreänä juhlatuovena, niin ennen kaikkea TKO-älyä itseään ja sitä eri asenteiden ja lähestymistapojen moninaisuutta, jolle se on luonut forumin. Olipa kyse sitten fuksivuoden taistelusta ensimmäisten kurssien kanssa kun kaikki tuntuu vaikealta, opiskeluajan henkisestä kasvusta tai ensimmäisen työsuhteen aloittamisesta, emme näe enää suuria koodariguruja tai ylikansallisia teknologiajättejä, vaan tuhansia aina horisonttiin asti jatkuvia yhteneviä ja eriäviä polkuja. Kiinalainen filosofi Kungfutse ilmentää tätä myyttien murrosta, niitten väistyvän hämärän takaa paljastuvaa uutta maailmankuvaa ja vanhojen haavojen aukeamista sanoillaan: ”Sille, joka tietää kaikki vastaukset, ei ole esitetty kaikkia kysymyksiä.”